Myyr Yorkin Michelinit: China-man Louhela

Myyr Yorkin Michelinit ovat rehtejä, Kaivokselassa kasvaneita, raavaita miehiä, jotka arvostavat riittävän suuria annoksia, mutta myös hyvää makua ja asiallista palvelua. Miehet liikkuvat välillä yksin, usein kaksin tai kolmin, joskus jopa perheen kanssa. Tällä kertaa testireissulla olivat Antero ja Sakari.

China-Man sijaitsee Louhelan ostarilla. Ravintola muistuttaa sisägrillikioskia, jonka seinillä olevat Einsteinin mietelauseetkin kuulostavat Matti Nykäseltä. Ollaan siis reilusti paikallisen ruokakulttuurin ytimessä.

 Astelemme sisään lauantai-iltana noin tuntia ennen sulkemisaikaa. China-Man on niittänyt mainetta myös Tapanilassa ja hieman yllättäen myös kaupan pakastealtaissa. Keittiöstä leijuva friteerausöljyn tuoksu tarttuu paitsi vaatteisiin, auttaa myös asennoitumaan tulevaan ruokailuun: hyvää, kohtuullisen edullista, riittävän isot annokset, ei niinkään terveellistä. Ravintola on siisti muttei erityisen kutsuva. Olemme ainoat paikanpäällä syövät asiakkaat, mutta noutoruokaa käy hakemassa useampikin käsipari.

 Ravintolassa on käytössä itsepalvelukassa, johon tehdään myös tilaukset. Tilausta tehdessä meillä on hieman hämmentynyt olo. Henkilökunta pyörii keittiössä, eikä tarjoa apuaan. Ruokalistassa on mainintoja esimerkiksi ruoan tulisuudesta, mutta henkilökohtainen suositus auttaisi ensikertalaista. Noviisin on siis vaikea tietää, mitä tuleman pitää, mutta noutoruokailijan tilausta järjestelmä kenties nopeuttaa.

 Naputtelemme laitteeseen tilauksemme: Chinaboss-hapanimeläkastikeannos kanalla ja riisillä sekä Spring-annos (tuoreita yrttejä, limelehtiä ja paprikaa) kanalla ja nuudeleilla. Molemmat annokset päivitetään aterioiksi, jolloin niihin tulee juoma, kevätkääryle ja dippi. Sorrumme tarjoukseen ja tilaamme myös muutaman friteeratun kanapallon.

 Ruoat tulevat nopeasti ja annokset ovat isoja. Spring-annos on yrttien ja limen ansiosta raikas. Tulisuudeltaan mediumina kaupattu annos polttelee mukavasti suussa, mutta ei tuo kyyneleitä silmiin. Chinabossin hapanimeläkastikkeessa maistuu mukavasti tomaatti eikä annos mene tunkkaisen imeläksi, kuten tällaisilla kastikkeilla on usein tapana. Toisaalta hapanimeläkastike on samankaltaista kuin muuallakin.

Erityismaininnan ansaitsevat kevätkääryleet. Etenkin  dipattuna kääryleet ovat aterian parasta antia.

 Syötyämme olemme tupaten täynnä. Annoksien iso koko tuottaa jopa hieman ongelmia, sillä ne maistuvat joka suupalalla samoilta. Friteeratut kanapallot olivat liikaa. Jälkiruoat eivät yleensä olekaan kiinalaisten ravintoloiden vahvuuksia, joten brownie ja friteeratut banaanit saavat jäädä odottamaan toista kertaa.

 Sillä sellainenkin varmasti tulee. Ruoka on selkeästi perustason kiinalaista parempaa, vaikka kehitettävääkin löytyy. Nopea palvelu ja edullisehkot hinnat ovat myös lyömätön yhdistelmä. Ravintola sopii pikaiseen ateriointiin paikan päällä ja ehkä vielä paremmin noutoruokailuun tai kotiintoimitukseen.

MICHELINIT

Ruoka: 5/3,5

Palvelu: 5/3

Siisteys: 5/4