Rakkaudesta lajiin

ONHAN se ihan älytön juttu, ihan huippujuttu”, intoilee ALEXANDRA BLINNIKKA valinnastaan Vantaan vuoden urheilijaksi. Blinnikka voitti viime vuonna purjelautailun Raceboard-luokan maailman, Euroopan ja Suomen mestaruuden. Helmikuussa hän sai kiitoksen ja tunnustuksen kovasta työstä kotikaupungiltaan. Blinnikka näkee valinnan ponnahduslautana tähän vuoteen.

 Vantaan kumppaniurheilijana hän on saanut tukiverkoston muiden lajien urheilijoista ja urheilun parissa toimivista. Blinnikan mukaan tukiverkosto on kuin perhe vantaalaisille huippu-urheilijoille. Vantaan liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti on toiminut Blinnikan mentorina. Kumppanuus merkitsee myös taloudellista tukea.

URHEILUGAALAN vuoden sykähdyttävin urheiluhetki-äänestyksessä Blinnikka pääsi finalistien joukkoon. Vuoden parhaiden urheilijoiden valintoja tehtäessä pienten lajien edustajat saavat aina kuulla kritiikkiä lajiensa osallistujamääristä. Blinnikka tietää edustavansa marginaalilajia, jossa näkyvyyttä on hankala saada. Pienissä lajeissa urheillaan rakkaudesta lajiin. Mestaruudet ovat kaikilla kovan työn takana. ”Miksi sun puolesta ei voida olla onnellisia? Tule itse purjelautailemaan!” Blinnikka vastaakin arvostelijoille.

BLINNIKKA ASUU Vantaalla kehäradan pohjoispuolella. Hän käy Myyrmäessä kuntosalilla sekä harjoittelemassa thainyrkkeilyä. ”Täällä mä pörrään mun vapaapäivät”, Blinnikka kertoo. Vantaalla hän on asunut lähes koko elämänsä. 18-vuotiaana hän asui puoli vuotta au pairina Irlannissa. Myös Porvoo on ollut hänen kotinsa puolisen vuotta. Espanjan Sevillassa ja Cádizissa Blinnikka asui ja harjoitteli kolme ja puoli vuotta. Sieltä hän palasi kotiinsa kolme vuotta sitten.

KILPAILEMINEN, harjoittelu ja työ vievät vantaalaista pitkin maailmaa. Finnairilla lentoemäntänä työskentelevä Blinnikka saa jatkuvasti taiteilla aikaerojen kanssa. ”Minne menen, niin treenaan siellä.” Jos on mahdollista purjelautailla, ei epäilystäkään, etteikö Blinnikka suuntaisi rannalle. Työmatkoilla vapaa-aika kuluu patikoidessa ja pyöräillessä sekä muiden aktiviteettien parissa.

Harjoitusmatkat ovat usein talviaikaan suuntautuneet Espanjaan. Cádizista hän löytää helposti harjoituskumppaneita. Viime reissulla Espanjassa häntä valmensi olympialuokassa FERNANDO LAMADRID. Kotimaassa häntä valmentaa oma isä ja hän harjoittelee kesäisin Helsingin Lauttasaaressa yhdessä olympiamitalisti muun muassa TUULI PETÄJÄ-SIRÉNIN kanssa. 

BLINNIKKA KERTOO olevansa maanläheinen ja sporttinen. Hän on purjelautailun lisäksi harrastanut lentopalloa, ratsastusta, laskettelua, surffaamista (lainelautailua) ja muita vesilajeja. Tärkeintä hänelle on olla luonnossa. ”Mutta mä oon tehnyt ihan kaikkea tankotanssista lähtien.”

ALEKSANDRAN ISÄ, JUHA BLINNIKKA, on kilpaillut purjelautailussa vuosikymmeniä kansainvälisellä huipputasolla. Myös veljet, DANIEL ja BENJAMIN, ovat kovia purjelautailijoita. Aleksandra nauttii, kun saa kilpailla yhdessä isänsä ja veljiensä kanssa. ”Porukat vaikuttavat siihen, missä pisteessä mä nyt olen”, Blinnikka kertoo. Apu teknisiin ja taidollisiin asioihin löytyy kotoa. Jos Aleksandra ei itse tiedä tai ei osaa korjata jotain asiaa, Juha-isä osaa ja auttaa.

 ”Ihan hyvin meillä toimii perhedynamiikka.” Blinnikan mukaan hänen isänsä ei ole koskaan patistanut tytärtään purjelautailemaan. Kotona on rauhassa odotettu, että oma motivaatio lajiin kehittyy. Blinnikka kertoo harjoittelevansa ja kilpailevansa vasta kuudetta vuotta tosissaan.

ENSI KESÄNÄ Blinnikan tarkoitus on harjoitella ja kisata kesä RS:X-olympialuokassa. ”Haluan osallistua syyskuussa olympialuokan MM-kisoihin, Gardajärvellä, Italiassa.” Tällä hetkellä Suomessa on viisi purjelautailijaa, jotka treenaavat olympialuokkaa.

 Blinnikalla on tavoitteena myös puolustaa EM- ja MM-titteleitä Raceboard-luokassa. EM-kisat järjestetään Tšekin Nové Mlý- nyssa toukokuussa ja MM-kisat heinäkuussa Saksan Warnemündessa.

PURJELAUTAILU on lajina nousussa lämpimien kesien ja Tuuli Petäjä-Sirénin ansiosta. Blinnikan mukaan vuosittain on tullut lisää kilpailijoita. ”Hyvä, kun tulee nuoria kundejakin”, Blinnikka naurahtaa.