Virtakirkon muraali seurakuntalaisen silmin

MYYRMÄEN VIRTAKIRKON uuden kirkkosalin seinää peittää kookas muraali. Sen ovat toteuttaneet Street Art Vantaa -taiteilijakollektiivin jäsenet ESSI RUUSKANEN ja MAIKKI RANTALA. Taiteilijoiden ajatuksissa muraali muistuttaa sinisen, valkoisen ja lilan sävyisine pyörteineen virtaavaa vettä.

 Veden virtaus on ikuisuuden ja puhdistautumisen symboli, joten aiheena se sointuu hyvin toiseen hallitsevaan elementtiin kirkkosalissa, vanhasta kirkosta evakkoon tuotuun KRISTIINA NYRHISEN ”Valoa kohti” -kuultokudostyöhön, josta osa on sijoitettu kuin alttariksi, ikkunoiden valon siilautuessa sen läpi saliin.

 Kirkkosalin maalaukset ovat saaneet runsaasti huomiota, mutta mitä seurakuntalaiset ajattelevat niistä ja siitä, kun kirkko ja katutaide lyövät kättä Virtakirkon uumenissa. 

SANNA SIHVOLA on ihastunut muraaleihin. Hän on hiljan muuttanut Martinlaaksoon Kouvolasta ja kertoo, että Kouvolan keskuskirkko on moderni, joten Virtakirkko on hengeltään hyvin tutun kaltainen.

 ”Muraali hallitsee tunnelmaa heti kun saliin tulee ja houkuttaa katselemaan sitä. Itse olen etsinyt sen rikkaasta ja suuresta kuvapinnasta yksityiskohtia. Joka kerta olen löytänyt jotain uutta ja se on kiehtovaa. Se on myös omalla tavallaan harras. Erityisesti teoksen keskellä oleva luostarin ikkuna avautuu kuin tuonpuoleiseen”, hän pohtii.

EERO TOLONEN on myös tyytyväinen muraaliin. Hän on Vantaankosken seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja ja on, kuten hän sanoo, ”vähän viran puolesta”, jännittyneenä seurannut, kuinka seurakuntalaiset ovat ottaneet vastaan uudet tilat ja erityisesti seinämaalauksen, muraalin.

 Hän on hyvin iloinen siitä, miten positiivin tunnelma kirkkosaliin on alusta alkaen syntynyt.

 ”Tätä Virtakirkkoa ei ole vihitty kirkoksi, vaan se on siunattu jumalanpalvelustilaksi. Siinä mielessä tällainen Eedenin puutarhamainen muraali sopii hienosti tähän siunattuun tilaan ja ratkaisun ei tarvitse olla mitenkään perinteinen.”

 ”Voisiko Myyrmäen Virtakirkon salin seinää peittää jokin muu kuin muraali?” hän naurahtaa.

MARKUS KARHUVAARA, pitää tällaista kirkkomilijöötä tuoreena ja innostavana.

 ”Kaksi tärkeää asiaa kirkkotilassa minulle on visuaalisuus ja akustiikka. Itse hahmotan tilaa, musiikin harrastajana, akustiikan kautta, mutta visuaalisuus luo sen levollisuuden tunteen. Täällä molemmat toimivat hienosti ja kokonaisuus hivelee niin silmää kuin korvaa. Remontissa olevaa vanhaa kirkkoa kutsutaan ‘Valon kirkoksi’, samaa nimeä voidaan aivan hyvin käyttää tästä uudesta tilasta. Siihen sopii hienosti tällainen ‘elämänvirtamuraali’”.

SANNA JÄMSÄ-HAAVISTO on tullut kaksikuukautisen SIILAS-pojan kanssa perhemessuun. Siilas on vielä vähän nuori sanomaan muuraaleista mitään, mutta silmät kirkkaina hän ihailee riikinkukon värejä. Äiti Sanna sen sijaan kertoo pitävänsä seinämaalauksesta.

 ”Valoisuus ja tällainen iso taideteos luovat mukavan lämpimän tunnelman tänne. Heti ensi kerrasta, kun olimme täällä, paikka tuntui jotenkin omalta ja omaleimaiselta.”

Tiedoksi myyrmäkeläisille ja muille kulkijoille, että kirkkosali on julkinen tila ja sen seinämaalaukseen voi tulla tutustumaan kuka tahansa. Virtakirkon kirkkosali muraaleineen on avoinna uteliaille kirkkoherranviraston aukioloaikoina.