VJS kohtasi veikkausliigan KPV:n Myyrmäki-hallissa

VJS pääsi tämän vuoden Suomen Cupin 16 parhaan joukkoon viime syksyn Regions’ Cupin loppuottelun myötä. Vastustajaksi arvottiin tuore liiganousija KPV.

 Suomen Cupin karsinta- lohkossa KPV oli voittanut jo kaksi Veikkausliigajoukkuetta ja hävinnyt vain Ilvekselle. Nuorten maajoukkuepelaaja Enoch Banza oli siirtynyt HJK:sta kokkolalaisten riveihin.

 VJS:n leirissä peliä oli odotettu pitkään. Vantaalla on VJS:n ansiosta voimakas jalkapallobuumi. Myyrmäki-halli oli perjantai-iltana 15.3. täpötäysi. Ottelua seurasi 812 katsojaa. Kannustusta VJS:n ei tarvinnut erikseen pyytää. Tunnelma oli katossa.

OTTELUN VEI KPV maalein 0–3 (0–1) ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon. VJS:n Valmentaja VILLE VEPSÄLÄINEN oli ylpeä joukkueestaan, joka pysyi ottelusuunnitelmassaan viime minuutteihin saakka, kunnes joukkueen piti tappiotilanteessa ottaa riskejä.

 ”Tavoite oli, että oltaisiin saatu ’räjäytettyä’ kotihalli, missä oli tupa täynnä”, kommentoi Vepsäläinen. Maalia VJS ei kuitenkaan saanut aikaiseksi. Vepsäläinen oli joukkueensa otteisiin tyytyväinen. Valmentaja kertoi joukkueen harjoitelleen viimeiset kaksi viikkoa ennen ottelua erittäin laadukkaasti. Apuna oli myös seuran videoanalyytikko. KPV:n heikkouksia oli etsitty huolella.

OTTELU PALVELI hyvin VJS:aa ennen Kakkosen sarja-alkua. Kakkosessa ei tule noin hyvää jengiä vastaan. ”Itseluottamusta tulee varmastikin tällaisesta ottelusta”, arvioi Vepsäläinen.

KAPTEENI MARKO KOLSIN mielestä ottelulla oli tapahtumana massiivinen merkitys seuralle. ”Pelataan itselle ja joukkueelle, mutta myös seuralle ja yhteisölle. Yhteisön kasvu on voimavara, innostus ja motivaattori”, kommentoi Kolsi.

VJS:N PARHAAT pelaajat pysyivät hyvin Veikkausliigajoukkueen mukana. ”Nähtiin omin silmin, mitä pitää tehdä, jos haluaa olla yhtä hyvä kuin Banza. Pitää olla vahva, nopea ja taitava. Antaa motivaatiota”, lisäsi Kolsi.