Pala Balkania

Myyr Yorkin Michelinit ovat rehtejä, Kaivokselassa kasvaneita, raavaita miehiä, jotka arvostavat riittävän suuria annoksia, mutta myös hyvää makua ja asiallista palvelua. Miehet liikkuvat välillä yksin, usein kaksin tai kolmin, joskus jopa perheen kanssa. Tälläkin kertaa testireissulla olivat Antero ja Sakari.

ANTEROA JA SAKARIA vähän äijättää. Kivistöstä kantautuu villejä huhuja grillistä, josta saa isoa ja erikoista syötävää. Balkan Grilli sijaitsee Myyrmäestä katsottuna Kivistön takana, ja siitä on tullut ajeltua monesti ohi, mutta tällä kertaa kumitassut tarraavat lautamökin pihaan.
 Paikka on sisägrilli – puhdas, tilava ja rasvanhajuinen. Grilli on selkeästi paikallisten suosiossa, pöytäpaikat pysyvät täynnä ruokailumme ajan ja mukaanhakijoita riittää jatkuvasti, arki-iltanakin.

RUOKALISTA on pitkä ja iloksemme toteamme, että pizzat ja kebabit puuttuvat listalta lähes kokonaan, mikä on Oikean Grillin merkki. Lisäksi listalla on erikoisia bosnialaisia annoksia, mutta ne on pääosin tehty isommille seurueille. Jo jonottaessa naapuripöydän megalomaaninen ”hampurilainen” kiinnittää huomiomme. Kyseessä on leivän kokoinen ja näköinen Kivistöburger, joka saa syöjänsä, raksamiehen suosituksen.

 Suomalaisesta nimestään huolimatta burgeri sisältää balkaninmakkaraa sekä bosnialaisia cevapcici-jauhelihatankoja. Sakari on myyty ja niin on burgerikin. Anteroa vähän harmittaa, sillä micheliiniyteen kuuluu, että miehet maistavat eri annoksia.

 Erikoisgrilliruokien listalta löytyy Manchegoburger. Eipä ole mikään pieni ruoka sekään. Erikoisannoksiin ei kuulu ranskalaisia eikä niitä tarvitakaan – nälästä huolimatta burgerit yksinään riittävät annokseksi.

MANCHEGOBURGERIN voisi ehkä juuri ja juuri syödä käsin, mutta Antero ei siihen peliin lähde. Hampurilaisessa on jämpti kokolihapihvi, ja juusto on raastettu sekä sisälle että päälle. Burgerleipä on iso ja ilmava ja viehättää erikoisuudellaan. Smetana ja juusto tekevät mausta pehmeän, chili tuo sopivasti potkua. Burgeri tuntuu ja maistuu laadukkaalta, mutta hieman yllätyksettömältä: ison kokonsa takia makuun kaipaisi enemmän vaihtelua.

KIVISTÖBURGERISSA vaihtelua sen sijaan riittää. Reunoissa olevat balkansiivut on ryyditetty sellaisella chilikastikkeella, että Sakarilta meinaa lähteä tukka päästä. Ihan eivät kyyneleet valu, mutta kyllä kuumottaa. Keskiosan jauhelihapötkylät kastikkeineen ovat mukavan mausteisia. Annoksesta saisi halutessaan tehtyä kaksi täysin erilaista burgeria. Päällä oleva fetatyyppinen juustoraaste ei Sakarin mielestä ihan sovi kokonaisuuteen, mutta se on lähinnä makuasia.

 Syönnin jälkeen on sopiva pieni ähky, mutta pyörien ei tarvitse poistua. Pienemmälle ihmiselle riittäisi puolikas annos. Hinta–laatu-suhde oli erittäin hyvä, hinta–määrä-suhde sitäkin parempi. Paikka oli huhujensa arvoinen. Antero tutkii jo aikataulujaan päästäkseen itse syömään Kivistöburgerin. Suosittelemme lämpimästi, jos eksyt lähistölle, ja ainahan sitä löytää Oikean Grilliruoan kokoisen syyn pienelle mutkalle matkassaan.

Kivistoburger
Manchegoburger

Ruoka: 5/4

Palvelu: 5/3

Viihtyisyys: 5/3,5