Suurimmassa roolissa on katsoja

HELTEET jäävät hetkeksi taakse, kun astelen ystävän kanssa elokuvateatteriin. Tänäänkään ei tarvitse lähteä kovin kauas kotoa, koska teatteri sijaitsee ihan Myyrmäen keskustassa, aseman vieressä, kirjaston alakerrassa. Ostamme liput hienosta, puolipyöreästä lasikopista ja nappaamme mukaan tuoreet popcornit ja juotavaa. Ehdimme päivittää aulan puolella tuoreimmat kuulumiset, kun jo pääsemmekin saliin ja istahdamme alas. Valot himmenevät ja elokuva alkaa.

 Ja kun sanon, että elokuva alkaa, se todella alkaa. Ei mainoksia, vaan mennään suoraan asiaan.

 Sali on iso, penkit miellyttävät eikä ilmastointi puhise niin paljon, että pitäisi pelätä vilustuvansa. Yleisö myötäelää elokuvan mukana, mutta piippaavat puhelimet ja ärsyttävyyteen asti rapisevat karkkipussit on jätetty laukkujen pohjalle. Tulee melkein nostalginen olo ‒ tällaista elokuvateatterissa käyminen parhaimmillaan on.

KINO MYYRI juhlii tänä vuonna 25-vuotistaivaltaan Myyrmäessä. Myyrmäki-talo valmistui vuonna 1993 ja silloin syyskuussa avautui myös yksisalinen, 188-paikkainen elokuvateatteri, jonka tilat on erityisesti rakennettu tähän tarkoitukseen. Moni asia on muuttunut vuosien varrella, ohjelmistossa, tekniikassa ja kilpailussa, mutta elokuvien katsomisen perusperiaate on pysynyt samana. Niinpä ihmiset ohjataan elokuvasaliin, ovella repäistään lipun kanta, elokuva laitetaan pyörimään ja näytöksen päätteeksi huolehditaan, että ulosmenoreitti on esteetön, jotta ihmiset pääsevät poistumaan salista toista kautta, kun seuraavat katsojat jo odottavat oman kuvansa alkua.

 Tällainen tekeminen tuntuu tulevan PETER PUISTON selkärangasta. Eikä ihme, sillä hänellä on jo 40 vuoden kokemus elokuvateattereiden pyörittämisestä. Aikoinaan teattereita oli useampikin, mutta nyt saleja on jäljellä yksi ja heitä kaksi, Peter ja hänen puolisonsa. Elokuvateatterin sijainti houkutteli heidät jopa muuttamaan Myyrmäkeen reilu vuosi sitten, nyt työmatka taittuu kävellen.

 Se on suuri etu erityisesti silloin, kun työviikko kestää seitsemän päivää. Nykyään Puisto malttaa jo pitää kesälomaakin, aikoinaan meni vuosiakin putkeen töissä. ”Enää ei jaksakaan”, Puisto toteaa. ”Sen verran iäkkäitä tässä jo ollaan.”

 Elokuvateatterin pitäminen tuntuu olevan omanlaisensa elämäntapa. Näytösten väliin jää ehkä hetki aikaa hengähtää, kunhan paikat on siistitty ja asiat valmisteltu seuraavaa näytöstä varten. Viikonloppuna työpäivä venyy helposti pitkäksi, kun aamupäivänäytöksen alusta iltanäytöksen päättymiseen vierähtää puolikin vuorokautta. Arkisin päivät ovat vähän lyhyempiä. Niinpä ei ole harvinainen näky, että viikonloppuna ukiaan [sic] moikkaamaan tulevat lapsenlapset keikkuvat jakkaroillaan lipunmyyntitiskin takana.

OMASSA teatterissaan Puisto ei itse juuri näe elokuvia. ”Lähinnä levitysyhtiöiden päivillä ja kutsuvierasnäytöksissä – jos sellaiseen sattuu oman teatterin aikataulujen puitteissa ehtimään.” Ohjelmistokin valitaan katsojien, ei oman maun mukaan. ”Katsojien ehdoilla mennään”, Puisto kertoo. ”Perhe-elokuvat kiinnostavat, mutta kauhukuvia on yleensä turha ottaa ohjelmistoon.” Koska saleja on vain yksi, katsojien määrällä on merkitystä jokaisessa näytöksessä. Digitaalisella aikakaudella ei enää tarvitse kilpailla filmikopiosta, vaan lähes aina teatteri saa ohjelmistoonsa sen mitä haluaakin.

 Niinpä Kino Myyrissäkin nähdään uutuuselokuvat tuoreeltaan. Syksyisin ja keväisin pyörivissä matineanäytöksien sarjoissa näytetään vähän vanhempia elokuvia. Arki-iltapäivisin pyörivät näytökset keräävät yleensä varttuneempaa yleisöä, mutta näitä elokuvien helmiä voi katsoa myös lauantaisin puoliltapäivin. Syksyn matineoissa on paljon eurooppalaistakin elokuvaa.

 Elokuvateatterin ohjelmisto päätetään viikko kerrallaan, joten jos katsojia riittää, pyörivät elokuvat pidempään. Omia suosikkejaankin saa ehdottaa. Teatterissa voidaan järjestää myös tilausnäytöksiä, mutta ihan halpaa lystiä koko elokuvasalin vuokraaminen ei ole.

 Puisto ei pelkää suurten elokuvateatteriketjujen kanssa kilpailemista, mutta toivoisi tietysti, että entistä useampi katsoja tulisi myös Kino Myyriin. ”Kyllä kai se nyt on tässä”, Puisto toteaa, kun tiedustelen halukkuutta laajentaa toimintaa. Samassa silmiin syttyy pieni pilke. ”Mutta sen verran yllytyshullu olen, että johonkin saattaisin vielä tarttua. Eihän sitä tiedä. Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan.”