Elokuvatunelmia ja elävää musiikkia jäällä

EVT3
EVT2
EVT1
Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden 40-vuotisjuhlashow’ssa noin 500 luistelijaa esittivät kohtauksia klassikkoelokuvista. Näytöksen päätähtinä luistelivat JUULIA SYRJÄNEN ja ROMAN GALAY. Erikoisuutena oli elävä musiikki, josta vastasi laulaja CATHARINA ZÜHLKE sekä hänen yhtyeensä Z Music Band.

KUN hallin kylmään muovipenkkiin istahti, huomasi välittömästi ympärillään vilttejä ja istuinalustoja, joita kokeneet taitoluistelus- how’n katsojat olivat ottaneet mukaansa. Hienot elokuviin pohjautuvat esitykset, fantastinen bändi, kauniilla äänellä laulanut Zühlke ja tunnelmallinen valoshow saivat unohtamaan takapuolen jäätymisen.

Yleisölle oli onneksi puoliajalla myynnissä kuumaa makkaraa ja kahvia. Pullan lisäksi tarjolla oli myös popcornia ja hattaraa. Tauon kruunasi lämmin auringonpaiste.

EVT sai Myyrmäen jäähallin kolmesti lähes täyteen. Suurin osa yleisöstä on tietenkin sukulaisia ja tuttavia, mutta pitkälti yli toista tuhatta katsojaa yhteensä on komea saavutus.

SAIN esityksen jälkeen haastateltavaksi kaksi lukiolaistyttöä, VIIVI MUURIMÄEN ja VEERA TOIMELAN Ice Steps -muodostelmajoukku- eesta. He pitivät erityisesti esiintymisestä elävän musiikin kanssa. Toimelaa hieman jännitti etukäteen, pysyykö live-esityksen rytmi samana kuin harjoitustallenteella. ”Oli kivempi luistella kuin ennen. Vähän kuin olisi ollut keikalla, mutta luisteli siinä samalla”, kommentoi Toimela. ”Kuin olisi ollut taustatanssijana, mutta jäällä. Se oli kivaa”, lisäsi Muurimäki.

Heidän joukkueensa esiintyi heprealaisina Egyptin prinssi -elokuvasta. Bändi soitti kappaleen When You Believe.

NELJÄN JOUKKUEEN muodostelmaluistelun yhteisohjelmana nähtiin ja kuultiin lopuksi kappale Never Enough elokuvasta The Greatest Showman. ”Kun yhteisohjelma oli loppu ja kaikki taputtivat, niin se oli kivaa”, kommentoi Muurimäki.

”Kevätnäytöksessä on aina oma tunnelmansa. Siellä on kiva luistella, kun on siistit valot, totesi Toimela. Valoihin oli selvästi satsattu. Bändin taustalla ollut valoverho oli kuulemma sama kuin Tanssii Tähtien Kanssa -TV-ohjelmassa.

Yhteistyössä on voimaa. Monen ihmisen ja ryhmän ponnistelut shown onnistumiseksi kannattivat. EVT osoitti seuran olevan elinvoimainen nelikymppinen.