Michelinit ja kultamunan metsästys

Michelinit-Willihanhi-Butter-Chicken
Michelinit-Willihanhi-pippuribroileri
Michelinit-Willihanhi-BW
Michelinit metsästävät mielellään kultamunaa. Sellaista ravintolaa, joka on vähän piilossa suurelta yleisöltä, mutta joka olisi oivien makujensa takia paikallisten suosiossa. Olisiko sellainen kuoriutunut vaivihkaa Malminkartanoon?

RAVINTOLA WILLIHANHI sijaitsee kävelykadun päässä. Paikka on ollut pystyssä jo pitkään ja pikaisella selvityksellä siitä kuuluu hyvää. Willihanhi tasapainoilee aiemmin arvostellun Myyrin Krouvin tapaan ravintolan ja pubin välimaastossa. Ruokailupuoli on puolikaaren muotoisen salin toisessa päädyssä.

Paikan pitkä historia näkyy sen olemuksessa. Sisustus on kauniisti sanoen vähän kulahtanut. Pöydissä on vielä joululiinat, musiikkina raikaavat ikivihreät hitit. Vessasta puuttuvat lukot, eikä pöntölle voi istahtaa ilman erillisen oven tuomaa suojaa.

MEIDÄN KANSSAMME on samaan aikaan muutama muu ruokaileva porukka. Baarin puolella on sitäkin aktiivisempaa. Aluksi ruokarauhaa häiritsee möykkäeemeli, mutta levy loppuu kesken ja kaveri painelee kotiinsa. Myyrin Krouvissa oli selkeästi rauhallisempaa.

Yritämme pysyä ennakkoluulottomina, onhan silti mahdollista, että ruoka on oikein mainiota. Menu on ainakin aivan törkeän laaja. On keittoa, salaattia, leipää, pastaa, ruukkuja, kalaa, kanaa, pihvejä, leikkeitä, pizzaa, burgereita ja intialaisia annoksia. Siihen vielä jälkiruoat päälle. Huh.

HALUAMME testata useampaa sorttia, joten alkuun otamme puoliksi Butter Chickenin intialaisesta osastosta. Annos on hyvä ja sen kanssa toimitetaan kaikki asiaankuuluvat lisukkeet. Etenkin leivistä ja kastikkeesta tulee plussaa.

PÄÄRUOAKSI Antero ottaa Pippuribroilerin. Kastiketta on paljon, mitä Michelinit aina arvostavat, mutta pippuri pitää lisätä itse. Broileri on kelvollista, mutta siitä on vaikea sanoa mitään sen kummempaa.

Sakari innostuu tilaamaan naudan sisäfileetä Black and white. Toiveissa siintää etenkin hyvä bearnaise-kastike. Tarjoilija ehdottaa kypsyysasteeksi mediumia, mutta pöytään saapuu pihvi kuin pubiruusu: hieman liian kypsänä ja kuivahkona.

Kaikissa pääruoissa on erittäin runsaasti suolaa, paitsi bearnaise-kastikkeessa, joka ei maistu miltään. Ruokia vaivaa myös teollinen maku. Joskus kunnon arominvahvennepommi on paikallaan, mutta nyt kaikki maistuu lisäaineilta.

Sen sijaan ranskalaiset ovat oikein onnistuneita. Harvoin saa sopivan rapeita ja oikein maustettuja tikkuja. Niitä on myös runsaasti, muttei liikaa.

TARJOILIJA ON YSTÄVÄLLINEN, mutta asiat eivät mene aivan parhain päin. Anteron tilaama Auran Bock-olut on loppu, joten tarjoilija ehdottaa toista vaihtoehtoa. Lopulta pöytään tulee ilmeisesti kuitenkin alkuun tilattu juoma, koska siltä olut maistuu ja niin lukee las- kussakin. Sakarin kola taas on laimeaa eikä korvaavaa juomaa meinaa kuulua. Lopulta selviää, että kolahana on levähtänyt eikä limua saa. Tilalle löytyy onneksi muuta juotavaa. Palvelua joutuu muutenkin odottamaan, vaikka keittiössä ei pitäisi olla jonoa.

REISSUSTA jää käteen haljufiilis. Varsinkin Sakari odotti, että punatiilinen lähiö olisi salaa hautonut keskellään yllättäjän. Nälkä lähti, mutta Willihanhen sijaan saimme Pullasorsan. Pubiruokaa ei voi edes halvaksi haukkua. Jos joku eksyy tänne muutenkin kuin kaljalle, suosittelemme intialaisia annoksia. On harmi sanoa näin, mutta nyt jäätiin kauas maalista. Michelinien matka jatkuu, kenties kulkematta toiste Malminkartanon kautta.