Mamiaaa!

KANSAINVÄLISTÄ tanssin päivää vietetään joka vuosi 29.4. Päivään on Vantaalla perinteisesti liittynyt Tanssin viikko, joka on huipentunut usein näyttävään gaalaan Kulttuuritalo Martinuksessa tai Energia Areenalla.

 Tänä vuonna tapahtumaa on kutsuttu koordinoimaan kaksi nyky-etuliitteellä toimivaa taiteilijaa, eikä liene ihme, että Tanssin päivän ohjelma on muuttunut merkittävästi. Nykytanssija ja -koreografi NINA MAMIA ja nykyteatterin moniammattilainen KASPERI NORDMAN muodostavat yhdessä Mamia Companyn ytimen. He ovat suunnitelleet tanssin viikon ohjelmaa syksystä 2018 asti.

VARSINAISEN tanssin päivän tapahtuman tuore nimi on VanDance ja se sijoittuu aivan Myyrmäen keskustaan. Päivä alkaa lyhyellä virallisella osuudella Paalutorilla, jossa on luvassa tanssin päivän julistuksen lisäksi live-musiikkia ja paljon erilaista liikettä. Rytmit valuvat torilta Taidemuseo Artsiin, kirjastoon ja Myyrmäen aseman studionäyttämölle.

 Päivän aikana esiintyy tanskalainen katutanssiryhmä Freestyle Phanatix. ”Tapasimme heidät kansainvälisillä tanssimessuilla viime syksynä ja he halusivat osallistua Vantaan tapahtumaan niin paljon, että peruivat yhden oman esiintymisensä”, kertoo Nina Mamia ylpeänä. Teos E-boy kertoo evoluutiosta breakdancen keinoin.

 Nähtävillä on myös ISMO-PEKKA HEIKINHEIMON uuden teoksen kantaesitys ja kaksi juuri näille tapahtumapaikoille tehtyä sooloteosta.

NYKYTANSSI koetaan helposti vieraaksi normaalikatsojan näkökulmasta”, huomauttaa Kasperi Nordman. ”Meillä tuo koko tapahtuma liikkuu sen ympärillä, minkälaisia nykytanssin eri muotoja on. Haluttiin ennen kaikkea lähteä siitä, että tehdään Vantaan näköinen tapahtuma. Eli se on myöskin helposti lähestyttävä ja rento, mutta samalla ammattimainen.”

 ”Ja monimuotoinen”, lisää Nina Mamia. Esityksiin on vapaa pääsy. ”Tanssia voi pysähtyä katsomaan vaikka kauppamatkalla, ei tarvitse lähteä erikseen, vaikka toki niinkin saa tehdä.”

OSAAN TAPAHTUMISTA on tila- tai henkilömäärän rajoitusten takia ennakkoilmoittautuminen. Yksi niistä on todella valikoidulle joukolle järjestettävä tanssitaiteilija RIINA HANNUKSELAN Walk me talk me -kävelykierros, jolle mahtuu kerrallaan kaksi osallistujaa.

 Päivän viralliset jatkot järjestetään Wanda’s Kitchen & Lounge -ravintolassa, jossa livemusiikista vastaa seudun oma poika Petsku Lemström ystävineen.

MYÖS Mamia Company esiintyy itse teoksellaan Pari Suhteellisuutta. Kaikki Mamia Companyn teokset ovat kantaesityksiä, jotka kaksikko kirjoittaa, tuottaa ja ohjaa, joten katsoja voi vain arvuutella, mistä esitys aiheensa ammentaa. Mamia ja Nordman ovat olleet viisitoista vuotta yhdessä, joista viimeiset kolme vuotta naimisissa.

 Kaksikosta Nina Mamia on rauhallisempi ja ilmaisee itseään täsmällisemmin. Ninan harteilla lepää myös Mamia Companyn käytännönläheinen puoli, apurahahakemukset ja muu byrokratia, joka oman teatterin pyörittämiseen liittyy.

NINAN KOULUTUS on monipolvinen, osin polvivamman takia. Pienestä asti tanssia harrastanut ja Turun taideakatemiassa opiskellut Nina loukkaantui ja kuvitteli, ettei pystyisi enää tanssimaan. Kuvaan astui kakkosrakkaus, ja hän opiskeli itsensä silloisessa Stadian ammattikorkeakoulussa ohjaajaksi. Kärsivällisyydellä polvikin kuitenkin kuntoutui ja hän valmistui lopulta Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi koreografina.

 Ennen oman companyn perustamista Nina on ehtinyt työskennellä monipuolisesti sekä teatterin että tanssin kentällä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

 Nina rakastaa tanssijoiden pitkiä raajoja, joista liike lähtee ulospäin. Myös Kasperi puhuu ulospäin näyttelemisestä, toiselle tekemisestä. Ehkä siinä piileekin kaksikon vahvuus, tehdä toista varten?

KASPERI on joutunut kuitenkin tekemään myös kipeitä ratkaisuja. Merkantiksi opiskelleelle vielä melkein pojanklopille oli pedattu paikka isän yrityksessä. Kauppamiesten pitkästä suvusta polveutuva Kasperi kasvoi asiakaspalvelijaksi 1990-luvun laman keskellä.

 Kasperi löysi teatterin halvaantumisen rajoilta, kun hän loukkaantui harrastaessaan amerikkalaista jalkapalloa. Sitten Kasperin isä kuoli viisikymppisenä hänen ollessaan 21-vuotias. ”Vaikka mikä olisi niin lavalle mennään”, sanottiin teatterissa ja niinpä Kasperi oli elämänsä ensimmäisessä harrastajateatterinäytöksessä kaksi päivää isänsä kuoleman jälkeen. ”Oppini teatteriin ei ole tullut kauhean kevyissä olosuhteissa”, mies toteaa.

MAMIA COMPANYN esityksille tyypillinen tragikoomisuus värittää kertomusta, jossa Kasperi yritti asettua isänsä, “kumijumalan” paikalle, mutta joutui sitten toteamaan, kuinka yksityisyritys henkilöityi ihmiseen, jollaiseksi Kasperista ei ollut. Harrastajateatterista saatu palaute sai hänen tekemään valinnnan, myymään yrityksen ja suuntaamaan tosissaan teatterin pariin. ”En ole katunut päivääkään.”

KASPERI pitää itseään kaksikielisenä, mutta toinen kieli ei olekaan ruotsi, vaikka nimen perusteella niin voisikin olettaa. Kasperi kertoo ajattelevansa suurimman osan ajatuksistaan englanniksi, ja hän on myös opiskellut Drama Studio Londonissa.

 Englannin vuosien jälkeen Kasperi eli matkalaukkuelämää seitsemän vuotta työskennellessään mm. Oulun kaupunginteatterissa. Myyrmäessä on kahdeksantoistavuotiaasta asti odottanut koti, ensin yksiö ja sittemmin Ninan kanssa jaettu kolmio, samassa talossa, samassa rapussa.

KASPERILLE Myyrmäki on konkreettisesti koti, eikä Ninakaan malta olla kertomatta siitä, kuinka hän jo lapsuusvuosinaan jo pyöri täällä. ”Vuosi ehdittiin olla yhdessä ja sitten muutin tänne. Ei siitä tullut mitään että asuin Helsingissä", Nina Naurahtaa, Ninallekin on kertynyt Vantaalaisia vuosia jo neljätoista.

 Lapsuutensa Hämevaarassa viettänyt Kasperi sanoo, että Myyrmäki on hänelle henkinen Shangri-La. Täällä hän kokee kylämäistä tunnelmaa, pienet tervehdykset matkan varrella kertovat hänelle: ”Minä näen sinut”.

 ”Taiteen tekemisessä tuntee olevansa helposti yksin, mutta täällä on ihmisiä, joiden kanssa puhua”, Kasperi sanoo. ”Ja me tehdään kuitenkin yleisölle, ei kollegoille tai muille pienille piireille, miten helposti käy”, Nina täydentää.

TYÖRYHMÄ on vähintään henkisesti sataprosenttisesti vantaalaisia, ydinryhmä ihan oikeasti kokonaan. Mamia Companyn pohja-ajatus lähtikin siitä, mitä tai miten Kasperi ja Nina eivät halua tanssia ja teatteria tehdä. Nina ja Kasperi olivat viisi vuotta sitten suunnittelemas- sa Myyrmäen näyttämöä, ja vaikka hanke aikoinaan kariuituikin, syntyi sinne aiotun vierailuteatterin toimintasuunnitelman pohjalta Mamia Company.

VIHDOIN Myyrmäestä löytyi myös oma tila, kun Mamia Company, pääsi hiljattain muuttamaan Myyräncoloon. Oma harjoitustila mahdollistaa erityisesti Kasperille  tärkeän kaksiosaisen työpäivän rytmin, kun harjoittelu ei ole muista käyttäjistä kiinni. Heitä kiehtoo myös kulttuuriyrittäjien keskittyminen samaan tilaan.”Heti rupeaa lähtemään ihmisillä ideoita, mitä voisi tehdä keskenään ja tulee uutta ajattelua siihen miten ollaan jo tehty. Se on auvoisaa”, sanoo Kasperi.

 Mamia Company on kirjaimellisesti vapaa liikkumaan ja määritelmistä riippumaton. Nykytanssiteatteri pitää Ninan mukaan sisällään paljon mahdollisuuksia. ”Vaikka se on sanana aikamoinen hirviö, on siinä mukana sekä nykytanssi että -teatteri.”

NINA JA KASPERI käsittelevät teoksissaan vahvoja ja vaikeita aiheita, mutta ne sisältävät yllättävän paljon myös huumoria. ”Jostain syntyy se huumori, mistä en haluakaan tulla enempää tietoiseksi, koska jos se syntyy luonnostaan niin sehän on hyvä vaan, että löytyy se tragikoominen puoli”, Nina sanoo.

 ”Me nauretaan myös itsellemme”, Kasperi täydentää. ”Ollaan tosissaan mutta ei tosikoita.”

 Nina huomauttaa, että tanssin päivänä nähtävä Pari Suhteellisuutta on Companyn kevyin teos. ”Niin. Eihän siinä ole pelissä kuin vain ikuinen rakkaus”, Kasperi toteaa.

TULEVAISUUDESSA siintää yhteistyötä hongkongilaisen koreografi IVY TSUIN kanssa, syksyllä matka Irlantiin työskentelemään residenssissä, ja uuden teoksen "Persona Non Grata"  valmistelua.

  "Meillä on hyvä teatteri, ei voi muuta sanoa", Kasperi lausahtaa. "Yleisö tuntuu tykkäävän meidän esityksistä." Ja niin Nina ja Kaperi pääsevät jälleen nauramaan itselleen. Että oikein omakehua. Mutta turhaan Vantaalaiset olisivatkin vaatimattomia.

 Jokainen voi nimittäin tarkistaa väitteen paikkaansapitävyyden tanssin viikon tapahtumissa, joissa on mukana myös Mamia Companyn suosittuja lasten esityksiä. Kaikki kaksikon omaa käsialaa. Aika moista Mamiaa.