HÄMEENKYLÄN seurakunta tarjoaa mahdollisuuden osallistua perhekerhoon myös iltaisin. Uudessa kahvilatilassa tavataan torstai-iltaisin. Ohjelmaa kehitetään perheiden tarpeen pohjalta.
“Kerhossa voidaan esimerkiksi laulaa ja leikkiä yhdessä ja keskustella erilaisista asioista. Joka kerta pidetään pieni hartaushetki, ja jotain tarjoiluakin on luvas- sa”, kertoo varhaiskasvatuksesta vastaava pappi JARNA WIKSTRÖM.
ILTA-AIKAAN toimiva perhekerho on ollut suunnitteilla jo pari vuotta. Iltaisin myös työssäkäyvät vanhemmat voivat osallistua lastensa kanssa perhekerhotoimintaan. “Iltaperhekerhon perustaminen tuntui nyt sopivalta, kun kahvilatila avattiin. Tila sijaitsee keskellä Pähkinärinteen asuinaluetta, joten sinne on helppo tulla”, Wickström sanoo.
KERRAN KUUKAUDESSA kerhon tilalla on teemailta. Ensimmäinen niistä on Naisten ilta, joka on tarkoitettu keskellä ruuhkavuosia eläville ja johon on erillinen ilmoittautuminen. Tuolloin lapsille järjestetään omaa ohjelmaa.
Perhekerho järjestetään torstaisin 22.8. alkaen klo 17.30–19 Pähkinä-kahvilassa, osoitteessa Lammaskuja 2 A