Hoidon tarpeen arvioinnin turvaaminen suurin huolenaihe Myyrmäessä ja Martinlaaksossa

VANTAAN terveysasemien sivuilla pystyy seuraamaan päiväpoliklinikoiden eli terveyskeskuspäivystyksen jonotilannetta liikennevalojen tapaan. Vaarana on, että valot vilkkuvat punaista tästä jouluun asti ja vielä siitäkin vähän yli.

 Uusi potilastietojärjestelmä Apotti otetaan ensimmäisenä käyttöön Vantaan perusterveydenhuollossa ja HUS:n Peijaksen sairaalassa 9.11.2018. Henkilökunnan koulutukset alkavat lokakuun alussa.

KOULUTETTAVILLE HOITAJILLE tarvitaan sijaisia. Itä-Vantaalla heitä ei ollut tarpeeksi, joten terveysasemien päivystyksiä on jo siirretty Korsosta Koivukylään ja Länsimäestä Hakunilaan. Minkälainen tilanne on Länsi-Vantaalla?

 ”Huoli on todellinen”, huokaa alueen terveyspalvelupäällikkö RITVA TAURIAINEN. ”Sijaisia ei ole saatu.”

 Sijaispula koskee erityisesti hoitajia. Lääkäreillä tilanne on parempi.

TAVALLISESTI sijaistukset hoidetaan keskitetysti Seure Henkilöstöpalveluiden kautta, mutta työvoimaa ei ole saatu. Vantaalla onkin annettu sijaisista vastaaville osastonhoitajille lupa suoraan työntekijöiden palkkaamiseen Apotin koulutusten ja käyttöönoton aikana. Sijaisten saaminen on silti epävarmaa.

 ”Nyt pohditaan koko Vantaan tasolla, miten toimintoja voitaisiin organisoida niin, että hoidon tarpeen arvioinnit saadaan hoidettua”, Ritva Tauriainen kertoo.

 ”Päiväpoliklinikoiden yhdistäminen Länsi-Vantaalla on käytännössä mahdotonta”, Tauriainen lisää. ”Myyrmäen ja Martinlaakson terveysasemat palvelevat Vantaan toiseksi ja kolmanneksi suurinta asukasmäärää. Ei meillä ole edes sellaisia tiloja, mihin kaikki päivystykseen tulevat potilaat mahtuisivat.”

TERVEYSASEMIEN päiväpoliklinikalla sairaanhoitaja tekee kaikille sisään asteleville hoidon tarpeen arvioinnin. Noin puolet ohjataan suoraan lääkäriin, toinen puolikas saa kiireettömämpää hoitoa, kuten lähetteen laboratorioon tai kotihoito-ohjeet. Hoidon tarpeen arviointia tehdään myös puhelimitse, ja molemmat tavat pitäisi pystyä turvaamaan.

 Ritva Tauriainen ei osaa sanoa, onko työvoimaa saatavilla riittävästi. ”Toivotaan parasta”, Tauriainen muotoilee. Tavallista suurempi sijaisten tarve jatkuu ainakin vuodenvaihteeseen saakka.